Kunnonpaikalla on monipuolista osaamista eri ryhmäliikunnoista. Tutustu liikunnanohjaajiimme.

Antti Siponen

Olen toiminut reilun kymmenen vuoden ajan Kunnonpaikassa liikunnanohjaajana, niin ryhmäliikuntatunneilla kuin myös yksilövalmennuksen ja testaamisen parissa. Ohjaajana toimiessani pidän erityisen tärkeänä hyvän vuorovaikutussuhteen rakentumista, jossa kuntoilija itse on keskiössä. Näin jokaiselle saadaan rakennettua hänelle itselleen mielekästä sekä kuntoa kehittävää treeniä. Tunneillani positiivinen, kannustava ja rento ilmapiiri antavat lisäpotkua tekemiseen.

Pitkä joukkueurheilutaustani kilpatasolla sekä valmennuksen koulutus antavat minulle hyvän pohjan suunnitella ryhmille harjoitteluohjelmia huomioiden yksilöiden väliset tasoerot, toiveet ja tarpeet.

Emma Luukkonen

Olen koulutettu liikunnanohjaaja AMK ja liikuntaneuvoja. Liikuntaa olen ohjannut usean vuoden ajan aikuisille ja lapsille niin maalla kuin vedessäkin. Minulle lähellä sydäntä ovat joukkue- ja pallopelit sekä kuntosali. Liikunta ja urheilu ovat olleet suuri osa elämääni lapsesta asti ja oma lajitaustani löytyy jalkapallon parista.

Kunnonpaikassa ohjaan liikuntaa laidasta laitaan. Liikuntaryhmien osalta minut voi nähdä vesijumpissa, kuntosali circuitissa ja pilateksessa. Ohjaajana olen kannustava ja huumorintajuinen. Rennolla mutta napakalla asenteella päästään parhaisiin tuloksiin! Monipuolisen ohjaustaustani ansiosta tarjoan sinulle laadukasta ja samalla yksilöllistä ohjausta.

Esa Saariaho

Pohjanmaan poikia, jolla painitossut kasvoivat jalkaan. Painin kanssa tekemisissä n. 35 vuotta. SM-tasolla vuoteen 2005, jonka jälkeen eri valmennus ja ohjaus toiminnoissa. Myös muut kamppailulajit lähellä sydäntä. Ohjaajana innostava, haastava, huumorin pilkettä silmäkulmassa unohtamatta!

Lisa Soelberg

Olen Lisa, joogan ja kehotietoisuuden innokas oppilas sekä Yoga Alliance sertifioitu joogaopettaja. Kehotietoisuuteen tutustuin hevosten kautta Klaus Ferdinand Hempflingin ohjauksessa v.2013-2016 ja joogaan tutustuin samoihin aikoihin. Olen käynyt lukuisia kursseja ja koulutuksia joogaan liittyen, sillä uskon että opettajana on tärkeää kehittää jatkuvasti omaa ammattitaitoaan. Muutamia koulutuksia jotka kuvaavat omaa tyyliäni opettaa ovat: Yin-joogaopettajakoulutus, Acu & Fascia Yoga, Traditional Yoga, Hatha Yoga Flow ja Hevos-joogaopettajakoulutus (Horse & Yoga Integration Teacher Training – EOC). Ohjaajana olen lempeä ja kannustava. Kunnonpaikassa ohjaan erilaisia joogatunteja jotka sopivat kaikille.

Henna-Riikka Launonen

Moi, olen Henkku ja ohjannut ryhmäliikuntaa vuodesta 2010. Pohjakoulutukseltani olen liikunnanohjaaja (AMK), minkä lisäksi olen lisäkouluttautunut monipuolisesti. Ryhmäliikuntatuntien ohjaamisen lisäksi olen mm. toiminut personal trainerina ja urheilijoiden fysiikkavalmennuksessa. Ohjaajana olen kannustava ja pyrin tarjoamaan vaihtoehtoja niin, että jokainen pystyy osallistumaan ja saa onnistumisen kokemuksia. Toisaalta myös vaadin, sillä puhtaasta tekniikasta ja turvallisuudesta ei tingitä

Oma kilpaurheilutausta on kattava, aina yleisurheilussa rugbyyn. Ei liene yllätys, että vapaa-ajallani liikun, tosin enempi itseäni haastaen ja liikunnan ilosta nauttien. Minut voi löytää tenniskentältä, kuntosalilta tai vaikkapa maastopyöräilyn parista.

Lotta Lumiala

Olen vuorelasta kotoisin oleva liikunnanopettaja ja olen päätyöni lisäksi työskennellyt pian 20v ryhmäliikunnan parissa. Pitkän ja monipuolisen jumppakirjon jälkeen oma intohimo on hiljalleen keskittynyt kehoa huoltaviin menetelmiin. Oma kilpailutausta Triathlonin puolelta on lisäksi osoittanut, kuinka hyvin huollettu ja monipuolisesti huomioitu keho kestää paremmin niin arjen kuin urheilunkin tuomaa kovaa kuormaa. Kunnonpaikassa ohjaan maanantai-illoissa joogaa ja FasciaMethod-tuntia.

Tuula-Riitta Mutanen

Olen Tuula-Riitta ja päätyötäni teen tutkimushoitajana Kuopion kampuksella ja Kysillä. Sivutyönä aloitin ryhmäliikunta-ohjaamiset vuonna 2000 ja vuosien varrella olen suorittanut FAFin Personal trainer- sekä Fustra-ohjaajatutkinnon Fustra Finlandin kouluttamana. Les Millsin Body Balance-ohjaaja vuodesta 2004.
Tammikuusta 2019 lähtien ohjaan maanantaisin Hathajoogaa sekä FasciaMethod-tunteja. Tunnit ovat sisällöltään kehoa huoltavia sekä vahvistavia. Kehoon jää hyvä tunne ja vaarana on ”positiivinen riippuvuus” lajiin!

Anni Savolainen

Olen pohjakoulutukseltani fysioterapeutti ja sairaanhoitaja Siilinjärveltä.
Ohjaajaurani aloitin teini-ikäisenä erilaisten aerobic- tuntien muodossa. Muutaman vuoden ”ohjausharrastelun” jälkeen päätin tehdä tästä itselleni ammatin, ja
kouluttauduin PhysioPilates- ja Somatic Stretching- ohjaajaksi sekä
kävin fysioterapeuteille suunnatun Personal Trainer koulutuksen. Koska
olen monipuolisen liikunnan puolestapuhuja ja innostun uusista asioista
valoakin nopeammin, kuuluu lajirepertuaariin myös zumbat, hotjoogat,
pumpit… kuulostanee Antti Tuiskun kappaleelta kun ne noin listaa.

Markku Hyvärinen

Olen koulutukseltani tanssinopettaja, Suomen tanssinopettajaliiton jäsen ja suorittanut Stolin tutkinnot, sekä kansainväliset IDTA Associate ja Lisenciate tutkinnot. Olen opettanut tanssiryhmiä kaiken tasoisille ja ikäisille oppilaille 2000 luvun alusta saakka. Tunnilleni on kaikkien mukava tulla, koska olen iloinen, rauhallinen ja sopivasti vaativa ope, varustettuna rautaisella ammattitaidolla ja osaamisella.

Marcela Cruz-Haces

FIN
Marcela opettaa Zumbaa, Poweria, venyttelyä ja vatsatanssia Kuopion ja Siilinjärven alueella. Hän on opettanut Yhdysvalloissa, Saksassa, Meksikossa, ja nyt Suomessa. Hänellä on myös tohtorin tutkinto, erikoistuneena neurotieteeseen. Hän viihtyy ystäviensä ja koiriensa kanssa. Liity mukaan hänen hauskoihin ja energiseen tunteihin!

ENG
Marcela teaches, among other classes, Zumba, Power, Stretching, and Belly Dance around the Kuopio and Siilinjärvi area. She has been an instructor in USA, Germany, Mexico, and now in Finland. She also has a Ph.D. with a specialty in Neuroscience and enjoys time with her dogs and friends. Please join her for cheerful and energetic classes!

Jonna Tirkkonen

Olen koulutukseltani liikunnanohjaaja AMK ja ohjannut liikuntaa/tanssia vuodesta 2004. Tanssi on aina ollut lähinnä sydäntä, mutta ohjaan vesijumpasta kuntonyrkkeilyyn ja joogasta pumppiin. Liikkumisessa mielestäni tärkeää on monipuolisuus ja siksi tykkään myös itse ohjata hyvin erityyppisiä tunteja.

Tunneillani soitan mukaansatempaavaa musiikkia, jonka tahdissa on mukava treenata. Liikutaan yhdessä siis hymyssä suin ja tekeminen ei saa olla totista puurtamista. Vastapainoksi ohjaan myös rauhallisia pilatekseen, joogaan ja venyttelyyn perustuvia tunteja. Tuntien tavoitteena on kehittää niin tasapainoa kuin kehon liikkuvuutta, vahvistaa vartalon syviä lihaksia ja saada aikaan hyvän olon tunteen.

Katariina Hirvonen

Olen Kata ja ohjaan Kunnonpaikassa Bailapumppia ja Aqua Dance -tuntia. Olen kouluttautunut monipuolisesti ryhmäliikunnan saralla ja ohjannut ryhmiä yli 20 vuoden ajan. Rakastan liikkumista hyvän musiikin tahtiin ja pyrin löytämään tunneilleni parhaat biisit ja nostamaan fiiliksen kattoon!
Nähdään tunneilla!

Minna Tirkkonen

 

Outi Luostarinen

 

Majoitu ja viihdy

Yövy hotellissa ja tule hemmotelluksi Spa-hoidoissa, nautiskele ravintolassa ja vaihda vapaalle iltaviihteen tahdissa.

Liiku ja urheile

Pysy liikkeessä iloisen kevyesti tai omia rajoja rikkoen. Monipuolisista aktiviteeteista ja liikuntapalveluista löytyy oma tapa jokaiselle.

Yrityksille ja ryhmille

Vietä tiimipäivä, kokouspäivä, seminaari tai perhejuhlat meillä. Monipuoliset tilat ja palvelut antavat vapauden järjestää toiveiden mukainen tilaisuus erilaisille ryhmille. Suunnittelussa auttaa Kunnonpaikan tietävä ja taitava myyntipalvelutiimi.