TUKEA TYÖELÄMÄÄN

Kunnonpaikka kuntoutus

Ammatillinen kuntoutusselvitys

Ammatillinen kuntoutusselvitys on tarkoitettu työikäisille, joiden terveydentilanne ja mahdollisesti myös muu kokonaistilanne vaatii laaja-alaista selvitystä ja arviointia ammatillisen suunnitelman selventämiseksi.

Tavoitteena on työelämässä pysyminen tai työelämään pääseminen. Yksilöllinen jatkosuunnitelma tehdään yhteistyössä kuntoutujan sekä tarvittavien yhteistyötahojen kanssa. Suunnitelman laatimisessa otetaan huomioon fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen tilanne sekä työ- ja toimintakyky.

Sisältö


Selvitysjakson pituus on yleensä 13 vuorokautta alkaen neljän vuorokauden aloitusjaksolla. Ammatillisen kuntoutusselvityksen alku- ja jatkovaihe toteutetaan neljän kuukauden kuluessa kuntoutusselvityksen aloittamisesta. Seurantavaihe toteutetaan viimeistään 1 vuoden kuluessa kuntoutusselvityksen aloittamisesta.

Jaksojen välillä voidaan tarvittaessa toteuttaa lääketieteellisiä tai muita kuntoutujan kannalta tärkeitä tutkimuksia.

Suunnitelmien toteutumisen varmentamiseksi toteutetaan 1-3 seurantapäivää myöhemmin sovittuina aikoina. Kuntoutusselvityksessä päivän kesto on pääsääntöisesti 6 tuntia päivässä.
 
Selvitysjakso toteutetaan kuntoutujalle suunnitellun kuntoutusohjelman mukaisesti. Palveluun kuuluvat lääkärin, psykologin tai sosionomin ja ammatillisen kuntoutuksen ohjaajan yksilöhaastattelut. Kuntoutusselvityksen aikana käsitellään mm. työllistymiseen, työelämään, työ- ja toimintakykyyn, vuorovaikutukseen, elämänhallintaan ja terveyteen liittyviä teemoja.
 

Hakeminen

Ammatilliseen kuntoutusselvitykseen on jatkuva haku.
Palveluun haetaan lääkärin B-lausunnolla ja Kelan ammatillisen kuntoutuksen hakemuksella KU101, jotka toimitetaan Kelaan.

Voit saada kuntoutuksen aikana kuntoutus- tai osakuntoutusrahaa. Se turvaa toimeentuloasi kuntoutukseen osallistumisen ajalta.

Kelan kuntoutukseen saapuvat henkilöt voivat hakea Kelasta korvausta toteutuneita matkakustannuksia vastaan. 

 

Lataa tästä Ammatillisen kuntoutusselvityksen esite 2019

Logo Kunnonpaikka

Lisätiedot

Reijo Kettunen
Ammatillisen kuntoutuksen ohjaaja
044 739 3498
reijo.kettunen@kunnonpaikka.com

Testaus Kunnonpaikka Kuopio

InBody-analyysi 31€

InBody-kehonkoostumusanalyysi 31€. Mittaus kestää muutaman minuutin ja mukaan saa monipuolisen kirjallisen tulosteen sekä analyysin.
Harmonia spa kuopio hotel finland

Harmonian hoidot varattavissa nyt myös netissä

Voit varata suoraan verkkokaupasta hierontoja, kasvohoitoja sekä jalkahoitoja. Hoitovarauksen pääset tekemään tästä 

Savusauna Kunnonpaikka Kuopio

Savusaunaillat kesän ajan maanantaisin ja torstaisin

Savusaunaillat kesän ajan maanantaisin ja torstaisin

Saunominen sisältyy aina majoituksen hintaan, muutoin hinta on 10 € / aikuinen.