OPI-KUNTOUTUSKURSSI

Kunnonpaikka kuntoutus

OPI-KUNTOUTUSKURSSI

OPI-kuntoutuskurssi on tarkoitettu Savon koulutuskuntayhtymässä ammatillista perustutkintoa suorittaville 16 – 25 -vuotiaille nuorille, joilla on masennus- tai ahdistuneisuushäiriön vuoksi hankaluuksia sosiaalisissa ja/tai oppimistilanteissa ja joiden opinnot uhkaavat pitkittyä.

Tavoitteet ja sisältö


Kurssin tavoitteena on opiskelu- ja toimintakyvyn turvaaminen sekä parantaminen. Lisäksi kurssilla nuoria tuetaan esim. arjen- ja elämänhallinnassa, omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa, opiskelussa selviytymisessä ja sosiaalisten taitojen harjoittelussa.

Kurssilla käsitellään mm. vuorovaikutukseen, itsetuntoon, osallisuuden sekä aktiivisuuden lisäämiseen, fyysisen sekä psyykkisen jaksamisen edistämiseen ja kokonaisvaltaiseen terveyteen liittyviä teemoja.

Kurssi toteutetaan yhden vuoden aikana. Ryhmäpäivien pituus on enintään 8 tuntia ja yksilöllisen käyntikerran pituus vähintään 3 tuntia. Työryhmään kuuluvat työparina toimivat psykologi ja sosiaalipsykologi/psykoterapeutti sekä liikunnanohjaaja. Erityistyöntekijöinä toimivat IT-ohjaaja sekä toimintaterapeutti.

Hakeutuminen

Kuntoutusta haetaan Kelan hakemuksella (KU 132) ja liitteeksi tarvitaan lääkärin B-lausunto. Hakemukset toimitetaan Kunnonpaikkaan, jossa tehdään esivalinta. Lopullisen kuntoutuspäätöksen tekee Kela.

Toteutusajankohta kurssinumero 66092:
Kurssi alkaa 10.10.2018.


Kurssinumeroa klikkaamalla pääset Kelan sivuille lukemaan lisätietoja.

Kunnonpaikka järjestää tutustumiskäynnit opiskelijoille + opiskeluhuolto-/opetushenkilöstölle 2 kertaa lukuvuodessa sekä lisäksi infotilaisuuden oppilaitoksen tiloissa jokaisen kurssin rekrytointivaiheessa.

Logo Kunnonpaikka

Lisätiedot:

Anni Partanen
Psykologi
044 747 0690
anni.partanen@kunnonpaikka.com

KUntoutus Kunnonpaikka

Keho kuntoon Fysioklinikalla

Käytä kylpylää ja kuntosalia veloituksetta koko hoitosarjan ajan!
Testaus Kunnonpaikka Kuopio

InBody-analyysi 31€

InBody-kehonkoostumusanalyysi 31€. Mittaus kestää muutaman minuutin ja mukaan saa monipuolisen kirjallisen tulosteen sekä analyysin.
Harmonian hoidot

Harmonian hoidot varattavissa nyt myös netissä

Voit varata suoraan verkkokaupasta hierontoja, kasvohoitoja sekä jalkahoitoja. Hoitovarauksen pääset tekemään tästä 

Savusauna Kunnonpaikka Kuopio

Savusaunaillat maanantaisin ja lauantaisin klo 18.30

Savusaunaillat maanantaisin ja lauantaisin klo 18.30

Syyskaudella savusauna lämpenee kahdesti viikossa maanantaisin ja lauantai