Fysioterapia

Fysioterapia Kunnonpaikka Kuopio

FYSIOTERAPIA

Kylpylähotelli Kunnonpaikka järjestää Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaille erilaisia yksilöllisesti suunniteltuja terapioita. Voit olla oikeutettu terapioihin, jos sairaus tai vamma rajoittaa merkittävästi toimintakykyäsi ja vaikeuttaa arkeasi.

Kela myöntää kuntoutussuunnitelmasi perusteella terapioita yleensä vuodeksi tai enintään 3 vuodeksi kerrallaan. Terapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa.

Kunnonpaikka järjestää fysioterapiaa, toimintaterapiaa sekä allasterapiaa.

Terapia kotona, koulussa tai päiväkodissa

Terapia voidaan toteuttaa arkiympäristössäsi kuten esimerkiksi kotona, koulussa tai päiväkodissa. Omaisesi tai läheisesi ohjaus toteutuu yleensä terapiakäyntien yhteydessä.

Eri terapioita voidaan jaksottaa ja yhdistellä tarpeen mukaan. Voit jättää terapiasi myös tauolle ja käynnistää sen tarvittaessa uudelleen. Yksilöterapiassa voit kokeilla myös kuntoutustasi tukevaa liikuntaa tai harrastusta.

Lue tarkemmin palveluistamme

FYSIOTERAPIAA VAIKEAVAMMAISILLE

Fysioterapeuteillamme on vahva kokemus ja ammattitaito neurologisten ja vaikeavammaisten kuntoutuksesta. Meillä on laadukkaat ja sopivat kuntosalilaitteet sekä fysioterapiatilat, joissa liikuntarajoitteinen tai pyörätuolissa oleva henkilö voi tehdä harjoituksia monipuolisesti ja tehokkaasti. Lisäksi fysioterapeuteillamme on laaja-alainen osaaminen allasterapiasta; vedessä voi harjoitella tehokkaasti ja turvallisesti. Säännöllinen ja oikeanlainen harjoittelu auttaa toiminta- ja liikuntakyvyn ylläpitämisessä. 

Kunnonpaikalla on voimassa Kelan vaikeavammaisten avofysioterapia, toimintaterapia- ja allasterapiasopimukset. Terapiamuotoja voidaan toteuttaa yksilö sekä ryhmäterapioina.

fysioterapia kunnonpaikka

YKSILÖTERAPIA

Fysioterapian tavoitteena on mahdollistaa kuntoutujan työstä, opinnoista tai muista arjen toiminnoista suoriutumista, ohjaamalla kuntoutujaa käyttämään liikkumis- ja toimintakykyään optimaalisesti. Fysioterapiassa huomioidaan myös tarvittaessa apuvälineiden käytön tarve.

Terapiassa otetaan huomioon kuntoutujan fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja kognitiiviset tarpeet. Fysioterapia tukee kuntoutujan oman toimintakyvyn lisäksi myös omaisten, läheisten sekä lähiverkoston aktiivista kuntoutumista edisatävää toimintaa

Kuntoutus Kunnonpaikka Kuopio

RYHMÄTERAPIA (AIKUISET)

Ryhmämuotoisena toteutettavan terapian tavoitteet ovat vastaavat kuin yksilömuotoisessa terapiassakin. Ryhmämuotoista terapiaa voidaan toteuttaa henkilöille, joiden voidaan arvioida hyötyvän ryhymämuotoisesta toiminnasta. 

Ryhmäterapian tavoitteena on vahvistaa kuntoutujien vuorovaikutusta aktiivista osallistumista. Ryhmämuotoisen terapian avulla voidaan tarjota kuntoutujille myös vertaistukea sekä turvallinen ympäristö harjoitella taitoja, joita arkielämän suoriutuminen ja osallistuminen vaativat. Ammattitaitoiset ja osaavat terapeuttimme huolehtivat ja takaavat turvallisen sekä luottamuksellisen ympäristön toteutumisen kuntoutuksen aikana. 

Ryhmäterapiaryhmässä ryhmäkoko, yhden terapeutin ohjaamana, voi olla yhteensä 3-5 henkilöä. 

 

NÄIN HAET KELAN FYSIOTERAPIAA 

1.Täytä ja tulosta hakemus Vaativa lääkinnällinen kuntoutus (KU 104).

2. Liitä kuntoutushakemukseen B-lääkärinlausunto tai vastaavat tiedot sisältävä lääketieteellinen selvitys, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus tai vamma ja toimintakyky, suositeltu kuntoutus ja sen perustelut sekä tavoitteet. 
- Kun haet vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen, liitä mukaan voimassa oleva kuntoutussuunnitelma, ellei se jo ole Kelassa.​

3. Postita hakemus liitteineen Kelaan. Liitteet voit lähettää myös verkkoasiointipalvelun viestit-toiminnon kautta.

Logo Kunnonpaikka

YHTEYSTIEDOT

Kylpylän vastaanotto
044 7476 520
hyvinvointi@kunnonpaikka.com
 
Lisätiedot:
Palveluesimies Maritta Miettinen
050 400 4771
maritta.miettinen@kunnonpaikka.com

kekkosen kätyrit

Kekkosen kätyrit - huonepakopeli

Kekkosen Kätyrit on huonepakopeli, eli pelin aluksi ryhmä lukitaan huoneeseen ja heidän tehtävänään on arvoituksia ratkaisemalla päästä pakenemaan

Harjauskuppi

Tämä curling-tyyppinen peli vaatii pelaajiltaan yhteistyötä, huumoria ja kisamieltä. Hinta määräytyy ryhmäkoon mukaan.

Kunnonkätköt

Kunnonpaikan oma geokätköilystä johdettu ulkoaktiviteetti. Hinta määräytyy ryhmäkoon mukaan.

Frisbeegolf

Kunnonpaikan frisbeegolfrata on aloittelijoille ja harrastajille soveltuva rata, jonka peliaika on n. 30 minuuttia.

Speedminton

Tämä ulkopeliversio sulkapallosta on suosittu liikuntamuoto Saksasta.

Pallotaistelupeli

Pelipäivä

Frisbeegolfia, kylpylän poreita ja ravintolan herkkuja.

Sporttipäivä

Toimi yhdessä! Päivään kuuluu yhteinen ohjattu liikunta á 45min (esim.

Superliikunnallinen sporttipäivä

Superliikunnallinen sporttipäivä Toimi yhdessä!

Kunnonpaikan Kisakimara

Piha-alueella kisaillaan ajan hengessä joukkueina. Lajeina voivat olla esim. sokea toukka, koukkukeruu ja parsakävely.

Kuvat kertovat

Ryhmähenki kohoaa hauskoilla nokkeluutta ja yhteishenkeä vaativilla rasteilla. Rastitehtävät dokumentoidaan selfieinä.